Joonaksen kilpailukauden alku on ollut kaikkea muuta kuin odotettu. Terveystilanne on romuttanut kaikki suunnitelmat.
Joonaksella todettiin 18.5.2010 keuhkokuume. Syynä oli luultavasti ylirasitus ja kevään pikkuflunssat. Lääkäri antoi Joonakselle viiden viikon ehdottaman urheilukiellon. Ennen keuhkokuumeen toteamista Joonas ehti ajaa yhden motocrosskilpailun; Luokan MX2 SM-osakilpailun Porissa. Ylirasitustila vaivasi jo silloin ja menestys jäi vaisuksi. Silloin tilannetta ei ymmärretty, vaikka heikkoa kuntoa ja väsymystä ihmeteltiin.
Terveysongelmat eivät päättyneet keuhkokuumeeseen. Kaksi viikkoa myöhemmin 30.5 Joonakselle nousi jälleen yli 40 asteen kuume. Se johti sairaalassa käyntiin, tutkimuksiin ja pari päivää myöhemmin - yli 41 asteen kuumeessa - ambulanssilla sairaalaan. Uuden kuumeilun syyksi on nyt todettu kurkunpääntulehdus. Uusi kuumeilu ja Joonaksen huono olo aiheutti paljon huolta. Joonaksen vanhemmat; Karri ensin ja sitten myös Irja, tulivat kotiin Turkista kesken matkan. Myös isovanhemmat olivat kovasti huolissaan. Ajoin mm Virolahdelta Joonaksen "tueksi" Porvoon sairaalaan.
Nyt terveystilanne näyttää paremmalta. Kuume on hävinnyt, mutta Jonaksen yleiskunto on vielä heikko. Urheilu on tältä kaudelta luultavasti ohi. Koko urheilu-uran jatkokin voi pahimmassa tapauksessa olla vaarassa. Jos sydämmessä ja keuhkoissa ei ole vammoja, ei estettä jatkolle ole. Tosin huippukunnon tavoittamiseen menee aikaa. Tilanne selviää lähiviikkoina keuhkokuvien ja sydämen ultraäänitutkimusten jälkeen.
Joonaksella todettiin 18.5.2010 keuhkokuume. Syynä oli luultavasti ylirasitus ja kevään pikkuflunssat. Lääkäri antoi Joonakselle viiden viikon ehdottaman urheilukiellon. Ennen keuhkokuumeen toteamista Joonas ehti ajaa yhden motocrosskilpailun; Luokan MX2 SM-osakilpailun Porissa. Ylirasitustila vaivasi jo silloin ja menestys jäi vaisuksi. Silloin tilannetta ei ymmärretty, vaikka heikkoa kuntoa ja väsymystä ihmeteltiin.
Terveysongelmat eivät päättyneet keuhkokuumeeseen. Kaksi viikkoa myöhemmin 30.5 Joonakselle nousi jälleen yli 40 asteen kuume. Se johti sairaalassa käyntiin, tutkimuksiin ja pari päivää myöhemmin - yli 41 asteen kuumeessa - ambulanssilla sairaalaan. Kuumeen syyksi on nyt todettu kurkunpääntulehdus. Uusi kuumeilu ja Joonaksen huono olo aiheutti paljon huolta. Joonaksen vanhemmat; Karri ensin ja sitten myös Irja, tulivat kotiin Turkista kesken matkan. Myös isovanhemmat olivat kovasti huolissaan. Ajoin mm Virolahdelta Joonaksen "tueksi" Porvoon sairaalaan.
Nyt terveystilanne näyttää paremmalta. Kuume on hävinnyt, mutta Jonaksen yleiskunto on vielä heikko. Urheilu on tältä kaudelta luultavasti ohi. Koko urheilu-uran jatkokin voi pahimmassa tapauksessa olla vaarassa. Jos sydämmessä ja keuhkoissa ei ole vammoja, ei estettä jatkolle ole. Tosin huippukunnon tavoittamiseen menee aikaa. Tilanne selviää lähiviikkojen keuhkokuvien ja sydämmen ultraäänitutkimusten jälkeen.
Kuulumisia kauden kynnyksellä - jääkiekossakin SM-sarjaan
Motocrossin ajokausi on alkanut Suomessakin. Joonaksen vauhti on ollut harjoituksissa hyvää, mutta vasta kilpailut kertovat todellisen vertailukelpoisen vauhdin. Ensimmäinen kilpailu on motocrossin MX2-luokan SM-osakilpailu 8.5 Porissa. Joonas ajaa kilpailun 125 cc kaksitahtipyörällä, vaikka luokan varsinainen kilpailukalusto on 250 nelitahtipyörä. Joonas antaa tasoitusta kilpakumppaneille, mutta toisaalta saa kokemusta ja harjoitusta nuorten enintään 18 vuotiaiden UEM 125 cc Euroopan Mestaruussarjaan, jossa ajetaan samanlaisilla 125 cc kaksitahti pyörillä.
Joonas aloittaa kauden päätavoitteena olevan - motocrossin maailmanmestaruuskilpailusarjan yhteydessä ajettavan - sarjan 20.6 Saksan osakilpailulla. Alkukauden osakilpailut Joonas jättää väliin koulun, jääkiekon ja suurten matkakustannusten takia.
Fyysinen kunto Joonaksella on huippuluokkaa. Hän pelasi koko talven jääkiekkoa Porvoon Huntersien B-juniorijoukkueessa. Kauden jälkeen Joonas osallistui Kiekko- Vantaan kuusi iltaa kestävälle try out - valintaleirille. Joonas valittiin eilen Kiekko-Vantaan ensi kauden B-juniorien SM-joukkueeseen. Joukkueeseen pyrki leirillä 80 pelaajaa, joista joukkueeseen valittiin 22 kenttäpelaajaa sekä maalivahdit. Joonas pelaa puolustajana. Kiekko - Vantaan joukkue pääsi viime talvena B-juniorien SM-sarjan play offs - peleihin. Ensi kaudella joukkueella on vahvistuneena hyvät mahdollisuudet jopa SM-mitaleihin.
Joonas kilpailee motocrosissa aikuisten SM-sarjassa ja pelaa jääkiekossa juniorien SM-sarjassa. Harvinainen saavutus, sillä jääkiekon B-juniorien mestaruusarja on Suomessa maailman mittakaavassakin erittäin kovatasoinen. Nousu 16- vuotiaana motocrossin aikuisten SM-sarjaan on myös hyvä saavutus. Joonas täyttää toukokuussa 17 vuotta.
Joonaksen ajoharjoittelupaikkoina on nyt keväällä Vantaa Lavanko ja Hyvinkään motocrossrata. Jääkiekkoharjoitukset pitävät fyysisen kunnon korkealla ja crossin ajotaidot ovat jo vanhastaan hyvät. Parina viime vuotena ovat loukkaantumiset veroittaneet fyysistä kuntoa, mutta nyt tilanne on hyvä.
Sponsoriasioissa on tapahtunut pientä edistystä, mutta budjetissa on vielä suuri 10 - 20 000 euron aukko.
Joonaksen tukijat näkyvät sivujen "Vauhdissa mukana" - osassa. Sivuilla on myös uusi, tarkennettu kauden 2010 kilpailukalenteri. Mukana kaalenterissa on EM-sarjan lisäksi Viron Mestaruussarjan Supercross kilpailut sekä Suomen Supercrossin ja Motocrossin SM-sarjojen kilpailuja. Sarjojen kilpailut ovat osittain päällekkäin, joten Joonas ei voi kerätä pisteitä kaikista kilpailuista.Päällekkäisyys vähentää mahdollisuuksia kärkisijoille loppupisteissä.
Tuleva kilpailukausi on Joonaksen ensimmäinen motocrossin aikuisten yleisessä A-luokassa. Nousu A-luokkaan tuli jo ensimmäisenä mahdollisena vuonna eli 16- vuotiaana. Yleensä tarvittavat nousupisteet kerätään myöhemmässä vaiheessa. Kilpailu A-luokassa on tiukkaa, koska mukana ovat nuorten tähtien ohella kaikki kokeneet motocrossin Suomen kärkikuskit. Koska Joonas täyttää toukokuussa vasta 17 vuotta, on hänellä mahdollisuus kilpailla kansainvälisellä tasolla edelleen myös junioriluokissa. Suunnitelmisssa onkin tulevalla kaudella sekä nuorten EM-sarja ( UEM 125 cc ) ja juniorien MM -kilpailut Ranskassa.
Suomessa Joonas kilpailee Supercrossin SM-sarjassa sekä Motocrossin MX1-luokan SM-sarjassa. Jos säät sallivat, Joonaksella on huhtikuun alkupuolella harjoitusleiri ja ensimmäinen kilpailu Virossa. USA:n harjoitusleiri jouduttiin jättämään tällä kerralla väliin koulun takia. Joonas opiskelee ensimmäistä vuotta kokkikoulussa Porvoossa.
Peruskuntoa Joonas on hoitanut talven mittaan hyvin. Peruskunto on vielä parempi kuin viime keväänä. Lenkkien ja saliharjoittelun lisäksi Joonas on pelannut jääkiekkoa Porvoon Huntersien B-junioreissa. Hän on ollut mukana myös 19-20 vuotiaiden A-juniorien harjoitusrinkissä ja pelannut B-juniorien sarjapelejä. Vanhat kiekkotaidot eivät ole muutaman pelaamattoman vuoden aikana kadonneet. Joonas pelasi aiemmin seitsämän vuotta Jokerien -93 joukkueessa. Joukkue oli Suomessa lähes voittamaton ja menestyi myös kansainvälisesti mm Kanadan suurissa turnauksissa. Monet Joonaksen senaikaiset joukkuetoverit Jokereissa pelaavat jo poikien maajoukkueessa; mm Joonaksen pakkipari Patrik Parkkonen.
Kansainvälisen kilpailuohjelman toteutuminen on kiinni taloudellisista resurseista. Muutamia sponsoreita on luvassa. Tärkein tukija on Team Suzuki Finland, jonka kuljettajana Joonas jatkaa. Kalustona on Suzuki RM 250 ja RM 125. Joonakselle on viimevuotiseen tapaan myös oma tukirengas, johon on jo ilmoittautunut muutama jäsen. Tärkein taloudellinen tukija on perhe mukaanlukien isovanhemmmat. Kansainvälisen kilpailuohjelman laajuus määräytyy taloudellisten mahdollisuuksien mukaan. Luonnollisesti ohjelma määräytyy myös sen mukaan, riittääkö kilpailuvauhti menestykseen kansainvälisillä radoilla.
Joonas on säilynyt terveenä ja vanhat vammat eivät enää haittaa. Pari kolme viimeistä vuotta ovat olleet loukkaantumisien sävyttämiä. Jos Joonas nyt säilyy terveenä, on hänellä aiempaa parempi mahdollisuus menestyä.
Joonaksen tukijoille ja kannustajille MX Team Kuisma järjestää Laukkoskella tapahtuman yhteistyössä naapureittemme Miettisten kanssa lauantaina 10.10 alkaen klo 12 . Silloin on tilaisuus kokeilla erilaisia Suzuki crossipyöriä ja myös mönkijöitä . Samalla voi seurata Joonaksen ja muutaman muun Team Suzuki Finlandin ajajan vauhtia sänkipellolle tehdyllä radalla . Tapahtumaan on koko perhe tervetullut. Ajotapahtuman jälkeen on saunominen ja ruokailu.
Pääsiäisenä Virossa tapahtunut loukkaantuminen on sävyttänyt Joonaksen alkukautta. Hyvä puoli asiassa oli, että ajotauko jäi vain kuukauden mittaiseksi. Joonaksen kunto on edellenkin kuitenkin puolinainen.
Aika-ajoissa Joonakselle on tullut melko hyviä tuloksia; kun MXJ-luokassa on lähes sata kilpailijaa, on Joonas ollut aika-ajoissa/karsinnoissa kaikissa kisoissa kärkijoukossa.
Varsinaiset kisat ovat menneet huonommin. Yhtenä syynä ovat olleet huonot lähdöt. MXJ-luokassa finaalissa ajavat kilpailijat ovat niin tasaisia, että voitosta ja muista kärkitiloista voi taistella vain, jos saa hyvän lähdön eli on lähdössä vähintään viiden kärjessä. Takaa ei ehdi kärkeeen, koska ohitukset vievät niin paljon aikaa, että kärki ehtii karata tavoittamattomiin.
Epäonni on myös vaivannut. Kolmessa kilpailuerässä on rengas tai vanne hajonnut. Kurikassa rengas puhkesi selvässä johtotilanteessa ja niin kauden ensimmäinen voitto jäi saamatta. Muutama kaatuminenkin kisoissa on tullut. Niiden takana on ollut huono lähtö ja kova yritys nousta nopeasti kärkeen. Onneksi loukkaantumisia ei ole sattunut, vaikka pieniltä kolhuilta ei ole vältytty. Olkapää ja lonkka ovat vaivanneet, mutta eivät ole estäneet ajamista.
Odotukset ovat edelleen, että loppukaudella löytyisi se vauhti, joka hukkui huhtikuun loukkaantumiseen. Kansainväliset kilpailut ovat jääneet pois kalenterista, koska ei ole järkeä lähteä puolikuntoisena maailmalle. Seuraava kilpailu Joonaksella on 28.6 Karkkilassa. Kilpailuselostukset löytyvät näiden sivujen "Uutisia"- osastosta.
Sponsori rintamalla ei ole tullut toivottua tulosta. Talouslama lienee siihen osasyyllinen. Loukkaantuminen on myös estänyt uusien tukijoiden hakua. Muutamia tukijoita onneksi on. Team Suzuki Finlandin pyörät ovat toimineet mainiosti, eikä menestys ole ollut kalustosta kiinni. Kaikki tukijat ovat näiden sivujen "Vauhdissa mukana"-osastossa.
Risto on ajellut kolme Veteraanien Motocrossin Suomen Cupin kisaa ja yhden Motocrossin Classic-Cupin kisan. Classic-Cupissa on ajokkina Martti Laaksosen Husqvarna 250 vuosimallia 1984 ja luokkana D 1. Seuraava Classic Cup kilpailu on 4.7 Joutsassa.
Joonaksen nettisivuilla on paljon ajankohtaista tietoa: kuulumisia, uutisia, kuvia ynnä muuta Joonaksen motocrossiin liittyvää. Sivuilla on mm perusteellinen päivittäinen blogi Amerikan kuukauden mittaiselta harjoitusleiriltä, uutisia kilpailusta jne. Sivuja päivitetään aktiivisesti. Sisällöstä vastaa lähinnä Risto ( risto.kuisma@pp1.inet.fi ) ja teknisestä toteutuksesta Pertti Runolinna.
Amerikan leiri onnistui hyvin. Viron harjoitusleiri huhtikuun alussa onnistui sensijaan tosi huonosti: Se loppui ensimmäiseen päivään. Joonas loukkaantui ja joutui pariksi päiväksi sairaalaan. Harjoitteluun tuli viikkojen tauko. Vielä nytkin Joonas on toipilas ja puolikuntoinen. Hän on kuitenkin kilpailullut kaksi kertaa. Raumalla 3.5 tuli eräsijat 22 ja 6 yli 80 kilpailijan joukossa. Turussa yli 50 kilpailijan joukossa 9.5 tuli eräsijat 3 ja 13 sekä karsinnan/aika-ajon 2. sija. Kun toipuminen edistyy, Joonaksella on mahdollisuus taistella myös kilpailujen voitosta.
Seuraava kilpailu on sunnnuntaina 24.5 Kurikassa. Loukkaantumisen takia alkukauden kilpailuohjelma ei toteudu kansainvälisten kilpailujen osalta. Nyt ensimmäisenä tavoitteena on nousta juniorien MXJ-luokan Suomen ehdottomaan kärkikolmikkoon ja taistella kilpailujen voitosta.
Kilpailukauden budjetti on jäänyt tulojen osalta alle tavoitteiden. Se rajoittaa kilpailutoimintaa. Suuret kiitokset kaikille tukijoille ja erityisesti teille tukirenkaan jäsenet. Lisätuki ja uudet tukijat ovat enemmän kuin tervetulleita.
Keväisin terveisin koko teamin puolesta
Risto ( teamin tiedottaja )
www.joonaskuisma.net
risto.kuisma@pp1.inet.fi
0400 472 183
Joonas on jo pystynyt ajamaan ja kerran kilpailemaan pääsiäisenä sattuneen loukkaantumisen jälkeen. Virossa, lerillä kaatumisen jälkeen oma pyörä iskeytyi kovalla voimalla lantioon. Ruhjevammojen takia Joonas oli pari vuorokautta sairaalassa. Liikkuminen oli senkin jälkeen hankalaa. Parin viikon päästä hän pystyi jo menemään kouluun. Ilmeisesti luita ei ole murtunut, vaikka ensin niin luultiin. Ruhjevammat ovat pahat. Nivelet ja jänteet ovat lisäksi vääntyneet ja olkapää lähti osin paikoiltaan.Täydelliseen toipumiseen voi mennä lääkärin arvion mukaan jopa kaksi kolme kuukautta. Ajo on kuitenkin kivun puitteissa sallittua.
Viime viikonloppuna Joonas kilpaili Raumalla juniorien MXJ:n Suomen Cupissa. Sarja vastaa aiempaa motocrossin Nuorten Suomen Mestaruussarjaa. Eräsijoitukset 22 ja 6 olivat hyvät puolikuntoiselta toipilaalta. Kilpailussa oli mukana melkein 80 ajajaa, jotka karsivat kahdessa ryhmässä. Joonas oli oman ryhmänsä aika-ajossa 5. ja pääsi ryhmien 15 parhaan mukana suoraan finaaliin. Lisäksi 10 ajajaa pääsi finaaliin ns. Last Chance - erän kautta.
Ensimmäisessä erässä Joonas kaatui alkukierroksilla kaksi kertaa ja tippui 40 ajajan joukossa sijalle 39, josta nousi maaliin mennessä sijalle 22. Toinen erä sujui paremmin. Lähdössä Joonas oli neljäs ja nousi kolmannella kierroksella sijalle 3. Podiumsijalla hän ajoi lähes koko kilpailun, mutta lopussa toipilaan kunto alkoi pettää ja hän joutui kamppailemaan sijoista 3-7 ja päätyi maaliin sijalla 6. Yhteispisteissä toisen erän 15 pistettä riittää ensimmäisen osakilpailun jälkeen sijalle 13. Kaikkiaan osakilpailuja on 6. Seuraava osakilpailu on 6.6 Mikkelissä.
Risto osallistui Raumalla Veteraanien Suomen Cupiin. Veteraaneilla on kaksi luokkaa V40 ja V50. Risto on 62 vuotiaana yli-ikäinen V50 luokkaankin. Yli 50 vuotiaiden luokassa tuli 21 kilpailijan joukossa molemmissa erissä sija 18. Voittajalle tuli tappiota kaksi kierrosta. Yhteispisteissä 6 pisteellä tuli myös sija 18. Seuraavan cupin osakilpailu on sunnuntaina 10.5 Turussa. Risto on menossa mukana.
Joonas ajaa Turussa lauantaina 9.5 kansallisen MXJ-luokan kilpailun. Samaan aikaan on Moottoriliiton valmennusryhmien harjoitusleiri. Joonas ei pysty juoksemaan eikä oikein tekemään mitään fyysisiä harjoituksia, joten hänen on jätettävä leiri väliin. Turun kilpailusta hän hakee ajotuntumaa, koska loukkantumisen takia on ajoharjoittelukin jäänyt Yhdysvaltojen leirin jälkeen hyvin vähäiseksi.
Kauden ja erityisesti alkukauden kilpailuohjelma on loukkaantumisen johdosta mennyt uusiksi. Kansainvälisiä kilpailuja ja aikuisten SM-sarjaa harkitaan sitten kun kunto ja sen mukana vauhti on palautunut normaaliksi.
Tuleva motocrosskausi 2009 alkaa pian, ja siihen on valmistauduttu viime aikoina. Suzuki RMZ 250 pyörät ovat huollettuina tallissa odottamassa pääsyä harjoittelemaan kesäkelillä. Tämä kausi onkin helppo aloittaa, pääsimme Joonaksen kanssa testaamaan pyöriä jo syksyllä , ja nyt ajoa ”pikkunelarilla” on takana noin 50 tuntia. Skog Racing on hoitanut iskunvaimennuksen kuntoon aikaisempaan tapaan ja lisäksi Suzuki tarvitsee ainoastaan pakoputkiston, ja pyörä on kilpailukykyinen . Pakoputkistot ja iskunvaimentimet on testattu ja nyt Joonas voi keskittyä tärkeimpään, eli ajoharjoitteluun.
Joonas kotiutui Californiasta hyvässä kunnossa ja jatkoi harjoittelua välittömästi kotona. Mitään vaivoja ei ole ja rasituksesta kipeytyneet olkapäätkin ovat melko hyvässä kunnossa. Olemme Joonaksen ja Riston kanssa onnellisessa asemassa, kun meillä on ”naapurina” sellaiset mukavat ihmiset kuin Miettiset, Maarit, Pasi ja Mikael, joiden ansiosta meillä on mahdollisuus harjoitella motocrossia ja enduroa läpi vuoden , aivan oman kodin lähellä ja vaikka päivittäin. Joonas on käynyt ajamassa viimeisen 10 päivän aikana ahkerasti, nyt uudella 125cc Suzuki RM:llä, joka on rakennettu enduroksi. Ajoharjoittelu koulun jälkeen onnistuu nyt hyvin kun päivä on kevättä kohden pidentynyt. Ajoharjoittelun lisäksi harjoitteluun on kuulunut juoksulenkkejä, kuntosaliharjoittelua ja olkapäiden kuntoutusta. Ajoharjoittelua on Joonakselle tullut viime kauden jälkeen kaikkiaan noin 80 tuntia ”isolla” pyörällä, mikä on mielestäni varsin hyvä määrä.
Päijänteen ympäriajo on nyt viikonloppuna ja olemme Joonaksen ja Riston kanssa huoltojoukoissa. Vuoden 2010 Päijänteen ympäriajoon olemmekin lähdössä ajamaan , olen jo aikaisemmin päättänyt lähteä yrittämään Päijänteen kiertoa vielä kerran kun Joonas pääsee iän puolesta mukaan, ja minä pääsen nyt veteraaneihin.
Talvi on ollut melko kylmä ja motocrossratojen aukeamista Suomessa saadaan odottaa vielä jonkin aikaa. Meillä olisi tarkoitus lähteä harjoitusmatkalle Viroon 9.4 yhdessä Rauoksen Juhan ja Hakolan Harrin kanssa. Toivottavasti radat Virossa aukeavat ajoissa, nyt näyttää aika huonolta, lunta on ilmeisesti Virossa enemmän kuin meillä Suomessa.
Joonaksen kilpailukausi alkaa 2.5 Raumalla MXJ luokassa ja siitä jatketaan 9.5 Turun MXJ kisoilla, seuraavaksi 24.5 Kurikka. Itselläni nämä viikonvaihteet ovat työtäyteisiä, sillä olen luvannut avustaa Juhaa ja Harria VeteraaniCupin kisoissa, jotka käydään myös näillä paikkakunnilla, tosin sopivasti eri päivinä kuin MXJ luokan kisat.
Palataan kuulumisiin kun ensimmäiset kisat lähestyvät ja ajot kesäkelillä on päästy aloittamaan.
Murrieta, CA, sunnuntaina 15.3.2009, klo 08.06 Kalifornian kesäaikaa
Kuukausi motocrossia Kaliforniassa
RISTO KERTOO:
Nousin juuri altaasta aamu-uinnilta. Mukavaa, vaikka on sumuinen aamu, lämpöä +10C, pool +23 ja spa –38C. Join jo pannullisen kahvia. Selasin nettiä, josta on täällä tullut aamun lehtien korvike. Pesin viimeisiä pyykkejä. Pois Kalifornian pölyt. Pakkauskin on melkein tehty. Tavarat mahtuvat hyvin laukkuihin. Atlantin ylilennoilla matkatavaraa saa olla henkilö kohden enintään kaksi kertaa 23 kiloa. Tavaraa meillä oli, crossikamojen takia, melkoisesti tullessakin. Paljon tavara ei ole täällä lisääntynyt. Pieniä tuliaisia olen ostanut erityisesti Joonaksen pikkusisko Anni-Aliisalle, 5 v, ja pikkuveljelle Juusolle, 3 v, jotka niitä ovat jo kyselleet ja niitä Laukkoskella odottavat.
Kotimatkalle lähdemme, Risto, Joonas ja Toni, puolenpäivän jälkeen. Ensin Los Angelsiin, jossa luovutamme vuokra-auton ja sitten illalla Lontooseen. Huomenna jatkamme Lontoosta kotiin, jossa olemme myöhään maanantai illalla. Kuukausi Kaliforniassa motocrossin merkeissä alkaa olla takana.
Harjoittelimme täällä kaikkiaan 17 kertaa, joista yksi oli eilinen Glen Helenin harjoituskilpailu. Ajoharjoitusta tuli ajopäivinä pari kolme tuntia, josta tehokasta harjoitusaikaa tunti, pari, joskus enemmänkin. Ajotunteja tuli yhteensä luokkaa 30–40 tuntia; kohtuullisen paljon. Enempään ei juuri peruskunto antanut mahdollisuutta. Takana oli myös parin, kolmen kuukauden ajotauko normaalista kesäkelin motocrossista.
Matkoihin radalle ynnä muuhun crossin oheisjuttuun meni aikaa yhtä paljon kuin itse ajoon, joten motocrossin parissa meni aikaa 60–100 tuntia. Aikaa jäi muuhunkin. Saliharjoituksia ja lenkkejä tuli melko vähän. Minulta ne jäivät kokonaan väliin reiden loukkaantumisen takia. Uin kuitenkin joka päivä vähintään puolisen tuntia, joten uintitunteja tuli 15–20.
Pahoja loukkaantumisia ei sattunut. Joonaksella oli vaivaa olkapäästä, jossa on vanha leikkauksella korjattu vamma. Miika kolautti polveaan, mutta se ei pakottanut harjoittelutaukoon. Ainoana meistä Toni joutui jättämään kaksi viimeistä ajokertaa ja eilisen kilpailun väliin polvikivun takia. Tonin polvi on kuitenkin paranemaan päin. Oma reitenikin on jo melko hyvä, mutta ei vielä täysin normaali.
Olosuhteet täällä ovat motocrossharjoitteluun erinomaiset. Harjoittelimme seitsemällä radalla. Kaikki radat ovat enintään noin tunnin automatkan päässä majapaikastamme RaceSoCalista, Murrietassa. Radoista paras oli mielestäni Ride MX Cahuila. Myös Glen Helen, Rynoland ja Competion Edge ovat erinomaisia harjoittelupaikkoja. Huonoja ratoja emme reissullamme kohdanneet. Kaikki radat olivat loistokunnossa, ainoa miinus tuli aamuisesta ylikastelusta. Radat kunnostetaan ennen jokaista ajopäivää. Niitä myös kastellaan päivän aikana jatkuvasti.
Säät olivat ihanteelliset. Lämpöä oli tasaisesti 20 asteen kahta puolen. Vettä ei satanut kuin kahtena ensimmäisenä päivänä ja aurinko paistoi joka päivä. Kohtasimme myös neljän päivän helteen, jolloin lämmöt olivat 30 asteen kahta puolta.
USA:ssa ja Kaliforniassa on paljon mielenkiintoista. Me tutkimme lähiseutuja, kävimme San Diegon Supercrossissa ja teimme viikonloppuretken Las Vegasiin. Käytössä olleet kaksi vuokra-autoa antoivat liikkumavapautta.
Mitä sitten kuukausi maksaa täällä crossin merkeissä? Siihen voi paljon itse vaikuttaa. Minulta ja Joonakselta meni arviolta noin 5000 - 6000 euroa henkilö. Siihen on laskettu lennot, vuokra-auto ja muu liikkuminen, crossipyörien vuokrat, asuminen Murrietessa ja hotellissa San Diegossa ja Las Vegasissa, retket, huvitukset ja syömiset ynnä muut päivittäiset menot. Tuliaisia ja muita ostoksia siinä ei ole mukana.
Kuukaudessa tuli jonkinlainen kuva Kaliforniasta ja amerikkalaista motocrossista. Ihmiset täällä ovat mukavia. Toimeen on helppo tulla. Lause; ”Kaikki on Amerikassa suurta”, pitää paikkansa. Kuivuus, pula vedestä on yksi asia, joka on outo suomalaiselle. Ei se meitä suoranaisesti haitannut, mutta näkyy luonnossa. Outoa on myös ainainen auringonpaiste ja se, että sää on päivästä toiseen aivan samanlainen.
Jos tulen toisen kerran tänne, osaan valmistautua paremmin. Aktiivikilpailijalla on syytä olla ennalta laadittu harjoitusohjelma, jota noudattaa. Jos peruskunto on jo tänne tultaessa hyvä, saa ajoharjoituksista enemmän hyötyä. Jos käyttää RaceSoCalin tai jonkin muun vastaavan yrityksen palveluja, harjoittelu onnistuu ilman ongelmia. Aivan omatoimisesti tänne harjoittelemaan tuleva voi kohdata ongelmia, ellei täällä ole ystäviä tai itsellä kokemusta Kaliforniasta ja tietysti riittävää kielitaitoa.
Niin, mitä huonoja puolia? Vieras kieli, vieras kulttuuri, suuri aikaero, oudot olot, vuokrapyörät, pitkä lentomatka, rahaa kuluu ja rajoitettu yksityisyys ”leirioloissa” . Ei oikeastaan mitään erityistä huonoa puolta. Koti-ikävä voi vaivata, mutta nyt nettiaikana yhteydenpito Suomeen ja läheisiin on helppoa ja halpaa. Normaalit puhelut ovat kuitenkin erittäin kalliita, mutta netti ilmaista. Mini- läppäri on tällaiselle matkalla pakollinen varuste.
Vaikutelmia matkalta täytyy vielä sulatella, kun tulee siihen etäisyyttä. Tämä on viimeinen blogi sarjassa ”Amerikan kuulumisia”, mutta blogi Joonaksen sivuilla jatkuu. Blogista ja muualta sivuilta voi seurata ja jännittää Joonaksen matkaa motocrossin huipulle. Kilpailukausi alkaa runsaan kuukauden kuluttua. Miten Joonaksen kausi alkaa, tuleeko menestystä, onko Amerikasta saatu vauhtia suomalaiseen motocrossiin, toteutuvatko Joonaksen suunnitelmat kansainvälisistä kilpailuista Euroopassa ?
Murrieta, CA, lauantaina 14.3.2009, klo 17.18 USA:n länsirannikon kesäaikaa
Glen Helenin lauantaikilpailuissa – ei lisenssiä, ei pakollista vakuutusta
RISTO KERTOO:
Tänään oli vuorossa MX-kilpailu. Lähdimme aamulla klo 8 kohti Glen Heleniä. Siellä oli motocrossin lauantai-kilpasarjan osakilpailu. Kisa sijoittuu Suomeen verrattuna jonnekin sarjacrossin ja kansallisten välimaastoon. Kilpailun järjestäjänä oli REM eli Racing Enterprises inc –niminen yhdistys. Liittymällä yhdistyksen jäseneksi saa mm. 5 dollarin alennuksen osallistumismaksusta.
Osallistumismaksu vaihteli 25–40 dollarin välillä. Lisenssiä ei vaadittu, eikä minkäänlaisia vakuutuksia. Ne ovat jokaisen oma asia. Meillä Suomessa käytyyn kiivaaseen keskusteluun viitaten, täällä ei lisenssiä vaadita eikä mitään liikennevakuutuksia tai muita kuten Suomessa. Täällä ei paikallinen moottoriliitto, AMA, näe mitään pahaa tällaisissa, sen kontrollin ulkopuolella olevissa, kilpailussa.
Käytännössä kilpailijat olivat lähes kaikki AMA:n jäseniä. Mekin liityimme AMA:n jäseneksi jo leirin alkupuolella, koska siten saimme ratamaksuista alennusta. AMA:n jäsenmaksut ovat pieniä. Samoin lisenssit ovat halpoja Suomeen verrattuna. Meidän systeemi, vaikka antaa turvaa, jos jotain sattuu, on kallis ja hyödyttää vakuutusyhtiöitä.
Meilläkin olisi tarpeen pohtia kokonaan uudelleen urheilujärjestöjen ja vakuutusyhtiöiden sidos, joka palvelee nykyisellään etupäässä vakuutusyhtiöitä. Yhteistyössä on myös kartellin piirteitä. Parempi järjestelmä olisi, että jokainen hankkisi vakuutuksen itse ja harkitsisi myös, mitä vakuutuksia tarvitsee mahdollisen pakollisen ( ? ) liikennevakuutuksen lisäksi. SML:n olisi syytä ottaa oppia motocrossin ykkösmaasta tässäkin asiassa. Asia olisi ainakin vakavan harkinnan arvoinen.
Kilpailut alkoivat ilmoittautumislomakkeen täytöllä varikolla. Luokkia oli parikymmentä: Kaikki pyöräkoot, ikäryhmät ja jokaisessa myös tasoluokat. Luokat olivat 65 cc ( 2 tasoluokkaa ), 85 cc ( 4 ), 125 2t ( 2 ), 150 ( 2 ), 250 ( 4 ), 450 ( 3 ), Pro ( 250, 450 ja Vet ( 30+ ), lisäksi oli veteraaneille luokat +30 ( 4 tasoluokkaa ), + 40 ( 3 ), + 50 (3 ) ja +60 ( 1 ), oli mahdollisuus osallistua 20 dollarin lisämaksulla myös avoimeen luokkaan.
Pyörä määräsi luokan, mutta tason sai vapaasti valita. Voit osallistua alimpaan eli Beginner tai ylimpään eli Pro -luokkaan. Mitään luokitusjärjestelmiä tai nousupisteitä ei ole. Pojat osallistuivat kaikki 250/intermediate -luokkaan. Se on Amerikassa toiseksi korkein luokka, yläpuolella on pro -luokka, joka ajoi samoissa erissä kuin intermediate. Alempana tasoluokituksessa oli Beginner -luokan ohella Novice -luokka.
Katsastusta ei ollut. Harjoitukset olivat pakollisia, samoin ajajakokous harjoitusten jälkeen. Aika-ajoa ei ollut. Puomille mentiin vapaasti. Samassa 20 minuutin erässä oli aina kaksi ”aaltolähtöä”. Esimerkiksi 250-luokassa ensin lähti pro ja sitten perään intermedia, kun puomit oli saatu takaisin ylös. Aaltojen ero oli noin 25 sekuntia eli noin kolme radan ensimmäistä mutkaa. Kun kaikki ajoivat kaksi erää tuli eriä 14, joissa oli yhteensä 28 lähtöä. Yleensä luokassa eli lähdössä oli 10-15 ajajaa. Jos luokassa oli vähän osanottajia, se yhdistettiin johonkin toiseen lähtöön. Poikien luokassa ajajia oli 13. Kaikkiaan kilpailussa oli osanottajia noin 200. Kilpailut ajettiin Glen Helenin kakkosradalla. Se oli riittävän vaativa, mutta melko kapea ja meni huonoon kuntoon kilpailujen kestäessä.
Kilpailuissa RaSoCalin leiriläisistä ajoivat Miika, Joona ja Joonas sekä ruotsalainen kumppanimme Kevin Linner. Toni ei kipeän jalan takia osallistunut, toinen ruotsalaiskumppanimme ei myöskään, enkä minäkään.
Minulle olisi ollut sopiva, veteraanien yli 60 v -luokka, mutta arvioin oman vauhtini liian hitaaksi. Ehkä sitten joskus , kun ”harjoittelen” lisää, kilpailen oikein Amerikassa.
Kotimaassa olen ajanut muutaman crossikilpailun Veteraanien Suomen Cupissa ja Classic Motocross Cupissa. Lisäksi olen ajanut endurokilpailuissa. Kiersin mm Päijänteen keväällä 2005. Pääsin Päitsin maaliin enkä ollut edes viimeinen maaliin tullut.
Ensimmäisessä kilpailuerässä Miika oli 4, Joona 5, Joonas 9 ja Kevin 12. Miika jäi lähdössä viimeiseksi, Kevin ja Joona ottivat hyvät lähdöt ja olivat aivan kärkiryhmässä. Miika nousi huonon lähdön jälkeen ja Joonas tippui, kun Joonaksen olkapää ja käsi puutuivat ja kipeytyivät muutaman kierroksen jälkeen; samalla Joonaksen vauhti putosi 5-10 sekuntia kierros. Miikalla oli ongelmia piilolinssin kanssa.
Toisessa erässä Miika oli maalissa joko toinen tai kolmas. ”Maalikameran ” ratkaisu ei ole vielä tiedossamme. Joona oli 4, Kevin 5 ja Joonas keskeytti. Joonas sai huonon lähdön; nousi ja ajoi hyvää vauhtia , mutta sitten tuli kolme mokaa; ensin ”pienet lipat”, sitten ”sammutti” pyörän ja lopulta tuli keskeytykseen johtanut ”suuri lippa”. Olkapää ja käsi vaivasivat edelleen Joonasta Mika ajoi loppupuolen toisesta erästä tyhjällä eturenkaalla. Joonalla oli molemmissa erissä pientä ylimääräistä ”ohjelmaa”. Kevin ajoi erien alut hyvin, mutta sitten kädet puutuivat ja vauhti tippui.
Taso motocrossissa on Amerikassa kova, sen tämäkin kisa osoitti. Kilpailemassa oli amerikkalaisten ohella muitakin ulkomaalaisia kuin suomalaiset; ruotsalaisia, tanskalaisia , englantilaisia, kanadalaisia ja mitä liekään, kun papereihin ei kansalaisuutta merkitty.
JOONAS KERTOO:
Kisat menivät huonosti. Olkapää ei kestänyt ajoa, sen puutuminen, kipu sekä voimattomuus haittasivat ajoa. Startit olivat surkeita, ajo oli surkeaa, kädet puutuivat. Rata oli kuin enduroa, kapea, jossa oli vain yksi ajettava spoori. Kisasta ei jäänyt oikein mitään hyvää mieleen. Tuli kuitenkin kokemusta ja seuraavassa kisassa on pakkoa ajaa paremmin.
Murrieta, CA, perjantaina 13.3.2009, klo 13.03 USA:n länsirannikon aikaa
Latautumista ja pohdintaa motocrossin nykytilasta
RISTO KERTOO:
Ajoimme alkuviikolla neljä päivää putkeen. Lisäksi eilen osa pojista kävi vielä lenkillä. Nyt on lepopäivä ja valmistautuminen / latautuminen huomiseen kilpailuun. Tänä aamuna oli mahdollisuus nukkua pitempää, kun ei ollut lähtöä radalle.
Kävin äsken muutaman mailin päässä autolla, Albertsonissa, paikallisessa hyvin varustetussa marketissa, ostamassa kahvia, jäätelöä ja banaaneja. Lounaaksi ostin itselleni wrapin. Pojat ovat menossa ja käyvät samalla syömässä. Olen nyt talossa ruotsalaisen Ken Liinerin ja isäntä Steven kanssa.
Aamulla oli kahvia niin vähän, etten saanut keitettyä kuin tilkan aamukahvia. Kukaan muu talossa ei juo kahvia, joten hankin ja keitän itse kahvit Kahvia on kulunut jo monta peltipurkillista. Kahvin sijasta juomina muilla ovat veden lisäksi, cola- ja urheilujuomat .
Kahvinkeiton ohessa olen pessyt pari koneellista pyykkiä. Puhtaat vaatteet on mukavampi pakata, kuin kuraiset ja likaiset crossikamat. Kun pesukoneen vieressä on tehokas kuivausrumpu, on parin tunnin juttu, kun on pyykki on selvitetty. Pesukone on ahkerassa käytössä.
Talon keittiö on myös täydellisesti varustettu jääpalakonetta myöten. Itse käytän lähinnä vain kahvinkeitintä. Pääasiassa käymme syömässä ”ulkona”. Arkiaamuina saamme perinteellisen englantilaisen aamiaisen. Lisäksi ajopäivinä saamme radalle mukaan lounaseväät. Muuten vatsantäytöstä on huolehdittava itse.
Loukkaantumiset ovat motocrossin vitsaus. Eilen kuulimme, että viime viikolla MX Perris Racewayllä on sattunut kuolemantapaus. Ajaja oli saanut kaatuessaan ohjaustangon kaulan läpi. Ikävä uutinen, jonka toivoisi olevan perätön huhu. Sitä se ei kuitenkaan ilmeisesti ole.
Jenkkiradat ovat pääosin ”temppuratoja”. Ne kehittävät ajotaitoja, mutta ovat vaarallisia, jos suorituksissa epäonnistuu. Pöytähyppyreitä ei juurikaan ole, vaan hyppyrit ovat pääosin kaksois-, kolmois- tai neloshyppyreitä. Jos niissä hyppy jää lyhyeksi, on loukkaantumisen riski suuri. Niin kävi esimerkiksi Tonille, joka satutti polvensa, kun vajaaksi jäänyt hyppy päättyi vastapattiin. Taitavalla ajajallakin on tämä riski, jos radan tai pyörän kunnossa sattuu jotain odottamatonta.
Loukkaantumisriskiä pitäisi tietoisesti vähentää. Urheilijalla pitäisi olla varaa epäonnistua ilman loukkaantumista. Pöytähyppyrit ovat turvallisempia ja niitä pitäisi suosia enemmän. Pöytähyppyreihin tosin menee enemmän maata ja ne ovat työläämmät rakentaa kuin kapeat, peräkkäiset kaksois- ja kolmoishyppyrit. Motocrossissa hyviäkin ajajia karsitaan kovalla kädellä toisaalta loukkaantumisen ja toisaalta rahanpuutteen takia. Näin ei pitäisi asioiden olla missään urheilulajissa.
Kun olen viettänyt kuukauden päätoimisesti motocrossin parissa, olen miettinyt lajia, jälleen kerran, laajemminkin. Täällä USA:ssa laji on suosittu, radoilla on paljon nopeita kuljettajia, jotka harjoittelevat kovaa ja määrätietoisesti. Monilla on valmentaja mukana radalla kellon ja näyttötaulun kanssa. En ihmettele, että jenkit hallitsevat motocrossia.
Suomen motocrossin kulta-aika loppui 1980-lukuun. Silloin MM-sarjoja kiersi tavallisesti joka vuosi toistakymmentä suomalaista kuljettajaa. MM-erävoitot olivat suomalaisille tavallisia. Parhaimmillaan saattoi MM-erässä ja -sarjatilanteessa kymmenen parhaan joukossa olla puolet suomalaisia.
Motocrossin valmennus ja -harjoittelu on jäänyt Suomessa pääosin amatööritasolle. Ammattimaisuus puuttuu, eräitä poikkeuksia lukuunottamatta. Motocrossi on niin kova laji, että se edellyttää erittäin kovaa harjoittelua, jos aikoo ajaa kansainvälisellä huipulla. Pelkkä ajoharjoittelu ei riitä, vaan fyysisen kunnon tulee olla kestävyyslajien huippu-urheilijoiden tasolla. Tässä tasossa on ehkä suurin suomalaisen crossin heikkous. Esimerkiksi Joonaksen fyysinen harjoittelu Jokerien juniorijoukkueessa oli selvästi kovempaa, kun on tavallista motocrossissa.
Aikanaan 1980-luvulla Pekka Vehkonen ja Mika Kouki herättivät huomiota, kun lehdissä julkaistiin heidän erinomaiset tuloksensa testimielessä Fuengirolassa tehdyssä 10 000 metrin ratajuoksussa. Molemmat ajajat olivatkin säännöllisesti podiumilla MM-erissä ja Pekasta tuli myös maailmanmestari. Myös kaikkien aikojen parhaan suomalaisen motocrossarin, Heikki Mikkolan, menestyksen takana oli erinomainen fyysinen kunto ja tinkimätön harjoittelu.
1980-luvulla maailmalla menestyneitä suomalaisia motocrossareita oli pilvin pimein: Pekka Vehkosen ja Mika Koukin lisäksi mm Arto Panttila, Matti Tarkkonen, Matti Autio, Ari Viiri, Erkki Sundström, Pasi Hagström, Jukka Sintonen , Tapani Pikkarainen, Simo Taimi, Ismo Vehkonen ja myös nykyinen Moottoriliiton toiminnanjohtaja Kurt Lungvist ja monet muut. Heidän silloisella kunnollaan ja taidoillaan oltaisiin Suomen kärjessä tänäänkin. Maailmalla motocross on kuitenkin mennyt koko ajan eteenpäin.
Tänä vuonna motocrossin varsinaisen MM- sarjan eli MX1- ja MX2-luokkien kilpailuissa ei aja vakituisesti yhtään suomalaista. Jäähdyttelysarjaksi muodostuneessa MX3:n erillisessä MM-sarjassa on sentään jokunen suomalainen. 1980-luvulla ajoi motocrossia tehdastalleissa jatkuvasti lukuisia suomalaisia, nyt ei enää aikoihin ketään. Onneksi offroad puolella endurossa suomalaiset menestyvät. Enduron taso ja kansainvälinen arvostus on kuitenkin paljon motocrossin alapuolella.
Suomalaisen motocrossin nousu edellyttää urheilijoilta ja taustajoukoilta työtä ja kovaa harjoittelua. Jotta siihen pystyy, on urheilijalla oltava kova halua ja motivaatio menestyä.
Tarvitaan lahjakkaita urheilijoita, joilla on riittävä motivaatio harjoitella riittävästi ja pitkäjänteisesti. Pelkillä lahjoilla tai pelkällä kovalla harjoittelulla ei motocrossissakaan ylletä huipputasolle.
Murrieta, CA, 12.3.2009, klo 18.31, USA:n länsirannikon kesäaikaa
Rynolandiassa: motocrossia, supercrossia ja hiukan enduroa
Risto 21.2 Joonas 7.3
RISTO KERTOO:
Ajoimme tänään aivan yksityisellä radalla; RYNOLANDIA on radan ,nimi. Se viittaa radan omistajaan, yhteen kuuluisista amerikkalaisista motocross-tähdistä, Ryan Hughesiin. Rata on uusi: se avattiin vasta viime vuonna.
Kaikki radat ovat jenkeissä käytännössä yksityisiä, mutta useimmat radoista ovat auki tiettyinä päivinä kenellä tahansa, joka maksaa ratamaksun. Rynolandia ja muut vastaavat radat ovat siinä mielessä yksityisiä, että ne on suljettu yleisöltä. Ajamisesta täytyy sopia etukäteen radan omistajan kanssa.
Rynolandiassa on useita ratoja: päärata on motocrossille, kakkosrata crossille , supercrossrata, offroad-reitti/enduropolku ja rata vielä buggyille.
Päärata on hiekkaa. Tosin sen stadion osuus on kovaa savea. Rata on kaksijakoinen: varsinainen rata on perinteinen, klassinen hiekkapohjainen motocrossrata, johon liittyy kovapohjainen stadion osuus, joka on tyypillistä amerikkalaistyylistä temppucrossia. Hyppyrit tällä osuudella ovat melko vaikeita. Stadionosuudella on myös muutama seinämä, joita hypätään ja ajetaan ylös - alas. Rata on yleisluonteeltaan kuin kenkät eri paria.
Alussa rata tuntui huonolta, mutta kun siihen tottui, niin se oli siedettävä. Stadionosuuden isot, jyrkät kaksoishyppyrit, olivat vaikeat ajattavat sille, joka ei niitä hypännyt. Kiersin rataa lähes pari tuntia. Sen lisäksi ajoin melkein tunnin pehmeähiekkaisella kakkosradalla, joka oli hoitamaton ja melko röykkyinen. Se muistutti kaikin puolin tyypillistä suomalaista crossirataa. Oli taas mukava ajaa pehmeässä hiekassa, vaikka hiekka ei ole kuulunut suosikkialustoihini. Se on kuitenkin se tutuin ratapohja, jossa yleensä ajan 80-90 prosenttia omasta motocrosskuntoilustani.
Ajoin lisäksi kerran läpi melko pitkän enduropolun, joka luikerteli vuorenrinteitä ylös ja alas: pensaiden, kaktusten ja vuorimäntyjen välissä. Maasto oli pehmeää hiekkaa. Pojat kokeilivat myös vaikuttavan näköistä supercrossrataa. Myös he kiersivät enduroreittiä.
Tonin jalka oli edelleen niin kipeä, että hän jätti ajot väliin ja keskittyi kuvaamiseen. Polvi on kuitenkin paranemaan päin.
Aloitin aamu-uinnilla heti kello 6 jälkeen. Vesi takapihan altaassa oli +26C ja uiminen oli ylellisen mukavaa.
Uiminen jatkui, kun tulimme radalta iltapäivällä, kello 16 jälkeen. Aamulla lähtö myöhästyi, kun kaikki eivät herännet ajoissa. Nukkumatit eivät olleet ruotsalaisia. Kun Rynoland on melko kaukana vuoristossa, olimme radalla vasta puoli yksitoista. Rata on Anzassa, muutama kilometri eteenpäin Cahuila MX Parkista. Ylhäällä vuorilla, yli kilometrin korkeudessa, oli kylmä, ei pakkasta, mutta lämmintä vain muutama aste. Kun tuuli puhalteli, toppatakkia olisi ollut hyvä varuste.
Tuuli kuivasi nopeasti rataa, mutta jenkkimalliin rataa kasteltiin jatkuvasti. Työssä oli kaksi tankkiautoa. Pölyä torjuttiin tehokkaasti. Siinä myös onnistuttiin. Kastelu ja radan joka-aamuinen kunnostus ovat asioita, jotka täällä hoidetaan hyvin. Ylikasteltu rata tosin on joskus aamuisin ikävä ongelma.
Pojat ajoivat radalla enemmän ja pitempään kuin kertaakaan aikaisemmin. Tämä oli viimeinen varsinainen ajoharjoitus minulle, Joonakselle ja Tonille, sillä kotimatkamme alkaa sunnuntai-iltana.
Lauantaina on edessä vielä Glen Helenissä kilpailut niille, jotka vammoiltaan siihen kykenevät ja muuten haluavat osallistua. Kilpailu on samalla kova harjoitus. Harjoituksena se toivottavasti myös otetaan, ettei oteta liian kovia riskejä puolikuntoisena.
JOONAS KERTOO:
Rata oli tänään tosi hyvä. Olimme ensimmäisen kerran tällä Kalifornian harjoitusmatkalla hiekkaradalla. Pääsin pitkästä aikaa ajamaan hiekkaradalla; tuntui hyvältä.
Kävimme kokeilemassa supercrossia; Järjettömän vaikea supercrossrata: ihan eri näköistä kuin telkkarissa. Yksi hyppysuora päästiin läpi niin kuin se kuuluu ajaa, muuten oli surkeaa pompottelua ja rullailua.
Pattisuoralla olkapää muljahti, tuntui kuin se olisi lähtenyt paikoiltaan, kun pyörä lähti ravistamaan.
Iltapäivällä kokeilin 450-kuutioista, se tuntui hyvältä, ei tarvinnut hyppyreistä venytellä ja ajoa pystyi rauhoittamaan tosi paljon.
Murrieta 11.3.2009, klo 17.31 USA:n Länsirannikon kesäaikaa
Huono aamu – vihainen vanha mies
Tänään ajoimme Milestonessa. Heti aamulla lähtö talolta myöhästyi. Matkaan läksimme nyt ensimmäisen kerran vain yhdellä autolla. Aiemmin pyörät ja mekaanikot ovat menneet edellä ja me isolla vanilla perässä. Nyt meitä lähtijöitä oli vain seitsemän; viisi suomalaista ja kaksi ruotsalaista, jotka ajavat omilla pyörillään. Sovimme kaikki pyöränkuljetustraileria vetävän asuntovaunu/kuljetusauton kyytiin. Mukanamme oli päämekaanikko Anthony. Parhaimmillaan meillä on ollut kolme mekanikkoa ja isäntä Steve. Pieni porukka tuli toimeen vähemmällä.
Tonin jalka oli sen verran kipeä, että hän tänään jätti ajot väliin. Hän oli kuitenkin mukana radalla ja otti meistä valokuvia.
Oma ”nimikko vuokrapyöräni” ei aamulla käynnistynyt, kun vasta viiden minuutin polkemisen jälkeen. Alussa meillä oli vaikeuksia saada pyöriä käyntiin, mutta minäkin opin Hondan tavat jo ensimmäisen viikon jälkeen. Honda oli sitten, jos ei laakin, niin viimeistään kahden – peli. Käynnistysyritysten lomassa ärsytti myös se , että pyörä oli vielä paksussa mudassa edellisen päivän Comp. Edgen jälkeen. Ei se mitään, kun pyörä heräsi käyntiin, toimi se kuin enkeli.
Paha tuuleni kasvoi, kun kurvasin Milestonen pääradalle. Se oli sikamärkä ja kasteltu pilalle. Radan kiertäminen kävi seikkailusta. Taas kytättiin, ketkä ajavat radan kuivaksi. Kurvasin kakkosradalle ja yllätyin myönteisesti. Se oli loistokunnossa, lanattu ja hyppyrit muotoiltu sekä kasteltu sopivasti. Parhaiten hoidettu rata koko reissun aikana.
Huono tuulikin hävisi, kun ajo tuntui sujuvan. Rata oli loistava kunnoltaan ja sopiva minun taitotasolleni. Innostuin ajamaan ensirupeamalla yhtä mittaa peräti 50 minuuttia. Sain ajella rauhassa, kun radalla ei ollut kuin muutama ajaja.
Blogi on päiväkirja. Päiväkirja kertoo kirjoittajana henkilökohtaisista kokemuksista ja ajatuksista. Blogi on tavallisesta päiväkirjasta poiketen julkinen. Tämä matkablogi kertoo minun, ja pieneltä osin Joonaksen, henkilökohtaisista kokemuksista ja ajatuksista. Joku toinen voi kokea asiat toisin ja siitä huolimatta molemmat kokemukset voivat olla yhtä oikeita. Blogi ei kokoelma uutisia, artikkeli tai matkakertomus. Se on kirjoittajansa tuntojen kirjaamista. Tuntoja herättävät tapahtumat, ihmiset, paikat, kaikki, mitä kirjoittaja kokee ja tuntee.
Olen saanut palautetta, että blogista saa jostain asioista väärän kuvan. Ei asia ole niin, blogi kertoo juuri sen, minkä kuvan minä saan. Jos jollain toisella on toinen kuva motocrossharjoittelusta USA:ssa, olisi hyvä, että hän myös kirjoittaisi siitä,. Silloin syntyisi monipuolisempi kuva asiasta.
Olen kirjoittanut sen, mitä olen kokenut. Jotain olen jättänyt pois, ettei kukaan loukkaantuisi. Olen ajatellut myös lukijaa. Olen kirjoittanut sellaisista asioista, joiden olen arvellut lukijoita kiinnostavan. Nettisivujen laskurin mukaan kiinnostus matkablogiin on ollut suurta.
Lähinnä olen ajatellut, että blogista on hyötyä sille, joka harkitsee harjoitusmatkaa tänne. Toivottavasti oma kokemukseni voi antaa vähän näkökulmaa asiaan. Blogi ei ole myöskään mikään mainospuhe minkään asian puolesta.. Olen pyrkinyt kertomaan niin huonoista kuin hyvistä puolista. Mikä merkitys kertomillani asioilla on, riippuu siitä , minkä arvon kukin lukijan antaa mielipiteilleni.
Niin se vihainen vanha mies: olen tuntenut ja pelännyt tulevani sellaiseksi, kun olen tälläkin matkalla nähnyt paljon asioita, joita voisi tehdä paremmin. Kriittisyys ja epäkohtien näkeminen on luonteenpiirteeni ja se on johtajatestien mukaan myös vahvuuteni,.
Risto Kuisma ja Joonas
ps. Joonas on taas menossa ja en onnistunut saamaan häntä tämän läppärin ääreen. RK
Tiistaina 10.3.2009, klo 17.46 USA:n länsirannikon aikaa
Harjoittelua ja ”leiritunnelmia”
RISTO KERTOO:
Tänään ajoimme Competiton Edgessä. Rata on puolentoista tunnin automatkan päässä Murrietasta pitkin tietä numero 15 kohti Las Vegasia. Competion Edge on vuoristossa yli 4000 jalan eli reilusti yli kilometrin korkeudessa. Ilma siellä oli kylmä. Lämpöä oli aamulla, kun tulimme radalle, vain muutama aste. Myöhemmin aurinko lämmitti. Hikoilu oli kuitenkin tavanomaista vähäisempää; kylmän ilman ja ajoviiman johdosta.
Rata oli aamulla pääosin upottavaa mutavelliä. Rataa oli kasteltu aivan älyttömän paljon tai sitten oli ollut kova rankkasade. Kukaan ei halunnut aloittaa radan kuivaamista ajamalla. Joku kävi yrittämässä, mutta palasi yhden kierroksen jälkeen varikolle. Lähdin tapani mukaan heti radalle ja sain ajaa puoli tuntia radalla lähes yksin. Välillä joku kävi kokeilemassa kierroksen verran, mutta luopui. Minua ei puolen tunnin erän aikana ohitettu kertaakaan. Harvinaista herkkua minulle. Se johtui upottavasta radasta ja muiden ajajien oleskelusta pääosin varikolla.
Ajo radalla muistutti enemmän enduroa kuin crossia. Olin vähällä juuttua radalla mutaan kiinni, niin upottava crossirata paikoin oli. Tavallisesti tällaisessa kunnossa radat ovat rankkasateen jälkeen. Silloin niille ei yleensä edes pääse ajamaan, vaan rata suljetaan.
Pian rata kuivui siedettäväksi ja motocrosssirkus alkoi. Meillä oli kovia harjoituskumppaneita. Rataa kiersivät maailman huipputähdet. Viimevuotinen motocrossin maailmanmestari eteläafrikkalainen Tyla Ratrey ja kakkoseksi samassa MX2 - luokassa sijoittunut englantilainen, nuori tähti, Tommy Searle. Molemmat huippumiehet ovat siirtyneet täksi vuodeksi MM-sarjasta Amerikan rahakkaille radoille ja AMA:n ulkoratojen mestaruussarjaan.
Radan ja päivän nopein kuski ei tainnut olla kuitenkaan kumpikaan edellä mainituista, vaan Jake Weimer, amerikkalainen motocrosshuippu. Tämmöisen johtopäätöksen teimme, kun seurasimme kolmikon vauhdikasta menoa. Weimer ja Ratrey ajoivat peräkanaa ja Weimer kuroi Ratreyn muutaman sadan metrin etumatkan kierros kierrokselta kiinni. Jake Weimer kilpailee Ratreyn ja Searlen kanssa samassa sarjassa ja -luokassa. Weimer on menestynyt tänä vuonna myös supercrossin Lites luokassa. Ratrey ja Searle eivät supercrosiin osallistu; eivät ainakaan tänä vuonna. He keskittyvät ulkoratojen sarjaan ja harjoittelevat tiiviisti talvikauden Kalifornian radoilla.
Radan vähitellen kuivuttua pääsimme harjoituksissa hyvään vauhtiin. Itse ajoin puoliksi pääradalla ja puoliksi helpommalla Hill Side radalla. Muuten kaikki meni hyvin, paitsi Toni loukkasi jalkansa. Hyppy jäi vajaaksi ja alastulossa polvi ja nilkka vääntyivät, vaikka Toni ei varsinaisesti kaatunut. Harjoitus jäi siihen ja Toni siirtyi jääpussihoitoon. Luultavasti mitään vakavampaa ei tapahtunut ja Toni on taas huomenna ajokunnossa.
”Leirielämää” on takana kohta kuukausi. Yhdessäolo muotoilee omat sääntönsä ja rakenteensa. Pojat ovat muodostaneet omat yhteisönsä ja sille käytännön kautta säännöt ja tavat. Pojat elävät sopuisasti ja tulevat ilmeisen hyvin toimeen toistensa kanssa. Yhteiselo on tiivistä, sillä he nukkuvat kaikki neljä samassa huoneessa kahdessa kerrossängyssä. Vaikka olemme ja teemme koko porukka melkein kaiken yhdessä, olen, en vain sukupolven, vaan jopa kahden sukupolven päässä pojista.
Olen täällä Joonaksen huoltajana. Joonas on vielä alaikäinen, vajaa 16 v. Muut pojat ovat yli 18 v eli täysi-ikäisiä. Joonaksen osalta huolenaiheena on ollut lähinnä koululäksyjen teko. Myös Joonaksen harjoittelua ja muuta elämää olen luonnollisesti seurannut.
Kaikki pojat ovat täysin raittiita ja ”kilttejä”. Poikien touhuja olen seurannut porukan ”vanhimpana”. He eivät ole antaneet minulle mitään aihetta huoleen. Pojat ovat vilkkaita, mutta eivät mitään häiriköitä. Heidän maailmansa ja ajatuksensa ovat luonnollisesti aika lailla erilaiset kuin minun. Toimeen on tultu. Joonas toteaa usein, kun puhumme porukalla asioista ja yritän jakaa ”omia viisauksiani ”: ” Pappa, maailma on muuttunut”.
Ainoa huoli, joka käväisee mielessä, on pelko, että joku loukkaantuu pahasti. Motocrossissa on aina varauduttava vammoihin. Onneksi mitään vakavampaa ei ole sattunut. Nyt kosken puuta, että näin jatkuisi leirin loppuun asti.
Joonas lähti äsken poikien kanssa kaupungille, menivät mini-golf radalle. Joonaksen kommentit jäävät nyt puuttumaan.
Minulla oli ja on ollut, sähköpostin kanssa ongelmia. Jo alkumatkasta sähköpostiohjelma lopetti viestien lähettämisen. Siirryin webmailiin. Se toimi tähän asti, mutta tänään se ilmoittaa järjestelmävirheestä, ei lähetä viestejä ja hävittää ne. Tosi turhauttavaa taistelua kesti pari tuntia. Sitten luovutin taistelu Soneran s-postin kanssa. Soneran sivut pyytävät ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Milläs otat, kun sähköposti ei lähetä ja Suomessa on yö. Avasin Joonaksen avustamana risto-kuisma@hotmail.com - sähköpostitilin ja yritetään nyt sillä hoitaa tiedon välitystä.
Murrieta, maanantaina 9.3.2009, klo 16.36, USA:n länsirannikon kesäaikaa
Harjoittelun arkea
RISTO KERTOO:
Tänään harjoittelimme Starwest MX Parkissa. Se oli jo kolmas kerta. Rata sijaitsee Lake Perrisin padon juuressa. Lake Perris on tekojärvi niin kuin melkein kaikki järvet Kaliforniassa. Rataa ympäröivät kauniit kallioiset vuorenkukkulat. Tekojärvi on vuorten välisessä laaksossa.
Rata oli runsaan kastelun ja lanauksen jälkeen aluksi melko mutainen ja kokkareinen. Heti radan kello 10 auettua, kukaan ei olisi halunnut aloittaa mudan ”kuivaamista”, mutta nopeasti rata kuivui siedettäväksi, kun vauhtiin päästiin. Minusta näytti, ettei tänään kenelläkään ollut erityistä intoa ajamiseen. Tavanomaiset ajokerrat ja -määrät kuitenkin tulivat kaikilta tänäänkin täyteen.
Olosuhteet harjoitteluun Kaliforniassa ovat aivan erinomaiset. Harjoittelusta täällä saisi ehkä vielä enemmän hyötyä, jos harjoittelussa olisi selkeä ohjelma. Harjoitusohjelman hyvä toteuttaminen edellyttäisi myös valmentajaa tai vähintään uskottavaa henkilöä, joka valvoisi harjoituksia.
Yksinkin harjoittelussa onnistuu, jos on huippu-urheilijan asenne ja motivaatio. Pojat ovat vielä nuoria amatöörejä, joilla on pitkä matka huipulle, jos heistä kaikki edes sinne pyrkivät. Huipulle nousu edellyttää, missä tahansa lajissa ja myös motocrossissa, poikkeuksellisen suurta motivaatiota. Pelkällä lahjakkuudella ei pitkälle päästä. Menestyminen vaatii harjoittelua silloinkin, kun se ei huvita. Lisäksi huippukuntoon pääsy vaatii paljon muutakin harjoittelua kuin ajamista.
Kaliforniassa harjoittelupaikkana on se huono puoli, että täällä on paljon muutakin kiinnostavaa kuin motocrossi. Harjoitusleiri muuttuu täällä helposti lomaksi. Loma ja urheiluleiri ovat kaksi eri asiaa. Motocrossloma, ”Motocross Holidays”, kuten isäntämme Stevekin mainostaa, Kaliforniassa ei ole sekään hassumpi juttu. Irlantilaiset harrastajat olivat juuri viime viikolla tuollaisella viikon motocrosslomalla.
Vaikka minä olen täällä ensisijaisesti alaikäisen Joonaksen huoltajana, niin samalla vietän myös peräti neljän viikon ”motocross holidaytä”. Se on tietysti ainutlaatuinen tilaisuus tällaiselle innokkaalle motocrossharrastajalle, joka ei enää jo ikänsä, 62v, vuoksi tähtää urheilussa mihinkään muuhun kuin terveyden ja liikuntakyvyn säilyttämiseen.
Itse hölmöilin tänään sen verran, että kaaduin oikein kunnolla. Olin jo lopettamassa ajoa, kun ajoin hyppyriin itselleni liian suurella nopeudella. En keskittynyt edessä olevaan ja hyppyri ja hyppy tulivat yllätyksenä. Säikähdin, tulin alas hypystä etupyörälle, kampailin vähän aikaa pysyäkseni pystyssä, mutta oikea jalka putosi tapilta, takapyörä iski poikittain ja sitten syleilin radan pintaa. Kantapäähän ja nilkkaan sattui, mutta selvisin säikähdyksellä. Kun sain kamppeet kasaan, ajoin vielä kierroksen ja lopetin harjoittelun.
Ei täälläkään näin talvella aina ole hellettä. Nyt ilma on vain +16C. Mukavaa on kuitenkin uida lämmitetyssä ”pool:issa” ja ottaa kylpyjä +38 asteen ”spa:ssa”. Innostuin tänään myös aamuuintiin ja olin altaassa heti, kun päivä valkeni.
JOONAS KERTOO:
Ajo sujui tosi hyvin. Tykkäsin radasta. Radasta tuli hyvä, kun se kuivui ja siihen tulivat ajourat. Rata oli supercrosstyyppinen. Paljon hyppyreitä ja jyrkät mutkat. Kaikki meni hyvin. Olkapää ja nilkka tosin vähän vaivasivat.
Sunnuntaina 8.3.2009 klo 08.41, USA:n länsirannikon kesäaikaa
Kesäaikaa ja kisasuunnitelmia
RISTO KERTOO:
Täällä siirryttiin viime yönä kesäaikaan. Täällä sitä kutsutaan: ”Daylight saving”. Kellot siirrettiin tunnilla eteenpäin. Jonkin aikaa aikaero Suomeen on 9 tuntia, kun kellot täällä normaalisti ovat 10 tuntia Suomen aikaa jäljessä. Ero palautuu entiselleen, kun Suomi EU:n mukana siirtyy loppukuusta kesäaikaan.
Täällä eivät EU-säännöt ja direktiivit näyttele mitään osaa; pikemminkin päinvastoin. Monet asiat ovat toisin kuin EU:ssa, eivätkä aina vahingossa, vaan tahallaan. Näitä kummallisuuksia kokevat mm ne suomalaiset , jotka tuovat Suomeen täältä auton, jota ei ole tyyppikatsastettu EU:ssa. Siihen on mm vaihdettava kaikki lasit ym muuta ”mukavaa ja kallista”, ennen kuin auton saa rekisteriin EU:ssa tai Suomessa.. Kyseessä on kauppapolitiikka. Toisaalta Euroopassa valmistetut autot ja moottoripyörät ovat täällä kalliita USA:n tullien takia.
Kaupan esteiden takia mm kaikilla suurilla japanilaisilla ja muilla auto- ja moottoripyörämerkeillä on omat tehtaansa täällä. Ne valmistavat tai kokoavat autot ja moottoripyörät USA:ssa ja näin kierretään tullimuuri osittain tai kokonaan.
Joona on osaltaan näihin määräyksiin tutustunut, kun hän osti täältä käytetyn Ford PickUp:n Harley Davidsson erikoismallin, jonka tuo Suomeen. Muutama vuosi sitten selvittelin itsekin asiaa eduskunnassa kansanedustajana mm hallitukselle osoitetulla kirjallisella kyselyllä.
Pojat ovat tänään lähdössä ”SIX FLAGS MAGIC MOUNTAIN” -huvipuistoon Los Angelsiin. Siellä on mm joukko suuria, huimaavia vuoristoratoja. Itse aioin jäädä Murrietaan ”talonmieheksi”. Väki talossa on vähentynyt: Jari lähti torstaina ja tänä aamuna varhain lähtivät pohjoisirlantilaiset. Äsken ryntäsi ulos Andre, italialainen mekaanikko, joka oli täällä oppimassa käytännön englantia. Hän ei ollut huomioinut kesäaikaa ja oli vielä nukkumassa, kun tanskalaiset tulivat häntä hakemaan. Toivottavasi Andre ehtii lentokoneeseen. Talossa asuu nyt viisi suomalaista, kaksi ruotsalaista ja isäntämme Steve. Lähistöllä asuu vielä kolme tanskalaista crossaria.
Eilen illalla katselimme koko porukka televisiosta supercrossia Indianapoliksesta. Samaa supercrossin MM- ja AMA- mestaruussarjaa, jota seurasimme kolme viikkoa sitten paikan päällä San Diegossa. Eilisessä kisassa sattui ja tapahtui. Oli paljon joukkokolareita, joihin jäi kärkikuskejakin. Lites luokassa Austin Stroupe teki finaalissa näyttävän voltin ja niin nopein kuljettaja oli pois pelistä. Voiton nappasi tallikaveri ranskalainen Pourcell. Pääluokassa oli finaalissa lähtösuoran päässä iso kasa, jossa oli puolet kuljettajista. Alimmaisena kasassa oli James Stewart, joka aiheutti kolarin. Hän meni jarrutuksessa etukautta ympäri ja sai niskaansa puolet ajajista.
Parin ajajan kisa päättyi siihen. Stewart pääsi raihnaisena, mm kypäränlippa roikkuen, viimeisenä lähes kierroksen jäljessä, jatkamaan kisaa. Lopulta hän nousi sijalta 18. maalissa sijalle 7. Sarjan johtoon nousi nyt yksin kisan voittaja ja viime vuoden mestari Chad Reed. Hänkin jäi joukkokolarissa takajoukkoihin, mutta nousi sieltä nopeasti kärkijoukkoon. Muutama kierros ennen maalia hän ohitti Jason Lawrancen, joka oli johtanut kisaa enimmän ajan.
Lawrance, joka oli juuri vapautunut kilpailukiellosta, ajoi toiseksi. Lawrance on motocrossin ”paha poika”, joka on saanut jo useamman kilpailukiellon huonon käytöksen takia. Vaikka Lawrance on erittäin nopea kuski, ura voi loppua huonon käytöksen takia, kun ei enää irtoa tallipaikkaa.
Pojat osallistuvat motocrosskilpailuihin ensi lauantaina Glen Helenissä. Siellä he voivat vertailla vauhtiaan paikallisiin amerikkalaisiin ajajiin. Samalla tulee lisätietoa, mitä tiivis neljän viikon harjoittelu on antanut. Ensi viikolla harjoittelemme neljä päivää peräkkäin maanantaista torstaihin. Perjantaina valmistaudumme lauantain kilpailuun.
Murrieta 7.3.2009, klo 16.15, USA:n Länsirannikon aikaa
Suosikkiradalla
RISTO KERTOO:
Lämpömittari näyttää nyt pihalla + 17 C. Aamulla oli vain + 4 C. Helteet ovat ohi, mutta tämä sää on hyvä motocrossisää. Uima-altaan vesi oli +26 C, kun äsken uin ajon jälkeen puoli tuntia. Vuorilla aurinko paistoi pistävästi, vaikka tuuli melkoisesti. Olimme tänään harjoittelemassa Cahuila Creekissä, joka sijaitsee ylhäällä vuoristossa. Sinne menee Murrietasta noin tunti autolla kohti itää vuorten syliin ja niiden laaksoihin, jotka kasvavat mm Temeculan kuuluisaa viiniä. Tien varrella myytiin mansikoita, kuten Suomessa kesällä. Täällä on talvella mansikka-aika. Myös mandariinit ja appelsiinit antavat parhaillaan satoa. Hyviä ovat. Ostin niitä marketista ja maistelin. Radan ympärillä on Cahuilan Intiaani Reservaatti eli alkuperäisväestön paikallisen heimon itsehallintoalue.
Rata, ”Maailmankuulu Calhuila Creek MX Park”, kuten radan opaskyltissä lukee, oli maineensa veroinen. Rata on tosiaan maailmankuulu ja sen arvoinen. Rataa oli muutettu sitten viime käynnin pari viikkoa sitten. Nyt se oli hieman lyhyempi ja suoraviivaisempi. Calhuila on erittäin nopea rata. Vauhdit kasvavat pitkillä suorilla, vaikka ne nousevat ylämäkeen, suuriksi. Suurten nopeuksien takia kaikki eivät radasta pidä. Suuressa nopeudessa onnettomuudet ovat vaarallisimpia. Radan pinta on pääosin hiekkaa ja vuoristosoraa. Radalla ei ole kiviä, kuten ei missään USA:n radoilla ole juurikaan ollut. Koto-Suomessa crossiratojen eräs suuri ongelma on kivet, joiden takia tapahtuu monia kaatumisia ja syntyy paljon vammoja.
Tänään tälläkin radalla sattui taas ikävä onnettomuus. Pitkällä kovavauhtisella suoralla, johon oli tullut melkoisesti röykkyjä, ajaja menetti röykyissä ja suuressa nopeudessa pyörän hallinnan. Hän loukkaantui niin pahasti, että tarvittiin pelastusautoa ja ambulanssia. Rata suljettiin onnettomuuden takia pitkäksi aikaa.
Tuuli kuivatti rataa niin, että jatkuvasta letkukastelusta huolimatta joka tunti pidettiin lisäksi ajotauko, jolloin säiliöauto kasteli rataa. Radan kunnosta ja kastelusta pidetään Amerikassa hyvää huolta. Motocrossradat ovat yksityisiä liikeyrityksiä, jotka kilpailevat asiakkaista. Useimmiten rataa ylläpitää maanomistaja, joskus vuokralainen.
Calhuila MX Parkissa oli nyt käytettävissä pääradan lisäksi kakkosrata. Se oli lyhyempi, kapeampi ja hitaampi syherö. Se oli huonommassa kunnossa kuin ykkösrata ja pölysi melkoisesti. Rata on tarkoitettu junioreille, naisille ja veteraaneille. Ajoin kakkosradalla ison radan taukojen aikana. Pidin enemmän pääradasta, jota pääosin kiersin yhteensä yli kaksi tuntia eli melko paljon.
Poikien ajo sujui hyvin. Miika kolautti vähän kipeää jalkaansa. Joonasta vaivasi jonkin verran turvonnut pikkusormi: toisaalta olkapää on nyt parempi. Joona kuvasi kypäräkameralla. Filmille tallentui ilmeisesti myös Joonan pari ” lippaa”, joista ei kuitenkaan ollut mitään ikäviä seurauksia.
Katselemme videota myöhemmin illalla tai sitten huomenna.
JOONAS KERTOO:
Hyvä päivä. Ajo kulki hyvin. Kaikki meni hyvin; Paitsi sormi haittaa ajoa.
Rata oli hyvä, mutta vähän turhan nopea ja vaarallinen. Olkapää ei nyt vaivannut niin paljon kun aiemmin, on mennyt parempaan päin.
Kivaa on ollut reissulla ja olo on kaikinpuolin hyvä.
Murrieta, CA, 6.3.2009 klo 07.07 ( klo 17.07 Suomen aikaa )
Peruskuntoilua ja muuta
RISTO KERTOO:
Ajopäivä siirtyi tältä päivältä huomiseksi lauantaiksi. Cahuila Creek MX Park on auki vain viikonloppuisin. Irlantilaiset haluavat ajaa sillä ja ei meillä muillakaan ole mitään sitä vastaan. Calhuilla on suomalaisten porukassakin suosikkirata. Vähän menivät ennakkokaavailut ajankäytöstä uusiksi, mutta ei se haittaa. Motocrossin harjoittelu on matkan pääasia.
Irlantilaiset eivät oikeastaan olekaan irlantilaisia, vaan pohjoisirlantilaisia ja siten Englannin kansalaisia ja englantilaisia. Hyvin he kuitenkin vastaavat käsitystä irlantilaisista. Ovat reippaita, kovaäänisiä, ystävällisiä ja osaavat myös juhlia ja pitää hauskaa. Ovat siis aivan kuin suomalaiset: vai mitä? Vaikka puhuttu englannin taitoni ei ole erinomainen, irlantilaiset yrittävät jatkuvasti jututtaa minua ja tehdä tuttavuutta. Heidän murrettaan on minun vaikea ymmärtää, mutta toimeen on tultu.
Pojilla on tänään suunnitelmissa aamupäivällä sali ja illalla juoksulenkki tai päinvastoin. Omalla kohdallani ohjelmassa on uintia. Olen ihastunut ”pooliin” eli takapihan uima-altaaseen. Vaikka se on vain noin 10 metriä pitkä ja epäsäännöllisen muotoinen, on siinä mukava uida ja rentoutua. Allas on lämmitettävä ja vesi on ollut yleensä +27C asteista. Olen uinut siinä päivittäin puoli tuntia. Jos meillä Suomessa olisi samanlainen ilmasto kuin täällä, tuollainen ”pool” olisi mukava omassa pihassa. Muu crossiporukka on suosinut enemmän altaan vieressä olevaa ”Spa:ta” eli poreallasta, jonka vesi on + 33-38C. Se on liian lämmintä minulle. Altaat lämmitetään kaasulla ja kaasu on myös muutenkin talon pääasiallisin energialähde.
Ehkä menemme tänään myös motocrosskauppaan. Joonaksella on Karrin lähettämällä muistilistalla joitain pieniä ostoksia. Minun Asterisk-polvisuojien kiinnikkeet ovat vähän rikki. Ne on korjattava tai ostettava uudet polvisuojat. Tässä lähellä on Asteriskin tehdas, josta voi löytyä apu ongelmaan.
Tänään on aikaa myös pyykinpesuun. Sitä on tehty ahkerasti. Pyykkihuoneessa on iso pesukone ja kuivausrumpu. Puhdasta tulee ja nopeasti. Olen ollut pyykkärinä joka toinen päivä. Täällä radat kastellaan hyvin, joten kurapyykkiä syntyy. Myös saappaat vaativat usein pesua Se tehdään vesiletkun ja harjan kanssa pihanurmikolla.
Vammatilanne meillä on hallussa. Oma reiteni on edelleen turvoksissa, jäykkä ja kipeä, mutta ei estä ajamista. Joonas kolautti eilen sormensa ratamerkkiin, mutta eiköhän se parane. Joonaksen olkapää tutkitaan, kun palaamme Suomeen. Ajoharjoitusta, ajoittain vaivaavasta olkapäästä huolimatta, on tullut paljon. Miikan polvi on paranemaan päin ja ajo sujuu. Joonalla ja Tonilla ei ole mitään ongelmia. Motocrossin ikävin puoli on runsaat loukkaantumiset. Niitä täälläkin on nähnyt lähes päivittäin. Koti-Suomestakin on kiirinyt tänne Kaliforniaan tieto, että Joonaksen ja minun ystävä, suomalainen huippukuski Harri Kullas on leikattu vanhan olkapäävamman alettu oirehtia.
Kirjoittelen tätä blogia aamukahvia juoden. Toiset vielä nukkuvat, mutta alkavat heräillä Kalifornian aamuun, joten on aika lopetella.
Murrieta, CA, 5.3.2009, klo 16.32, Länsirannikon aikaa ( - 10 h Suomen ajasta )
Kohtaamisia ja motocrossia Glen Helenissä
RISTO KERTOO:
Tänään ajoimme Glen Helenissä, joka on täältä Murrietasta koilliseen noin tunnin automatkan päässä. Radalla on suuremmat korkeuserot kuin olen missään muualla nähnyt. Luonto mahdollistaa korkeuserot, sillä rata sijaitsee vuoristossa. Nyt ei tuullut kuten viimeksi eikä ollut yhtä kylmä kuin kaksi viikkoa sitten. Helle meni ja nyt Murrietassakin on + 16C.
Tapasimme sattumalta Glen Helenin radalla Suomen Moottoriliiton motocrossin lajivalmentaja Jussi Vehviläisen. Jussi oli Amerikassa lomamatkalla. Hän oli matkalla Las Vegasiin ja pysähtyi katsastamaan vanhoja harjoittelupaikkoja. Jussi harjoitteli useana talvena USA:ssa 2000-luvulla ja juuri näillä samoilla radoilla, joissa mekin harjoittelemme. Hän oli asunut yhtenä talvena Murrietassa ja muutenkin lähiseudulla mm Coronassa ja Sun Cityssä. Hän oli pitänyt Kaliforniaa parempana talviharjoittelupaikkana kuin aiemmin käyttämäänsä Espanjaa, joka on eurooppalaisten motocrossareiden talvileirin vakiopaikka.
Kalifornian radoista Jussi piti parhaimpana Calhuilla Creekiä eli minun, ja melkein meidän kaikkien, ja myös isäntämme Steven suosikkia. GP-tason ratoina hän piti Calhuillan lisäksi
Glen Heleniä, josta Joonas erityisesti pitää. Jussi tapasi nyt sattumalta Amerikan maalla tuttuja poikia, jotka kuuluvat Jussin vetämään motocrossin valmennusryhmään. Nuorten lupausten ryhmään kuuluvat porukastamme mm Joonas, Toni ja Miika. Liekö Jussikin lukenut Blogia, kun osasi tulla Glen Heleniin juuri oikeana päivänä.
Jussi Vehviläinen on yksi kaikkien aikojen nopeimmista suomalaisista motocrossareista. Kyvyt, taito ja kunto olisivat riittäneet paljon enempään, kuin MM-pronssimitaliin, jonka hän sai kaudella 2007 MX3-luokasta. Jussilla on ollut uskomaton määrä loukkaantumisia ja myös huonoa tuuria. MM-mitalikin tuli raajarikkona. Jussin ura päättyikin kauteen 2007, kun loukkaantunutta olkapäätä ei saatu seuraavaksi kaudeksi kuntoon.
Jussi Vehviläinen ei ole ainoa suomalainen crossituttu, jonka olemmme täällä tavanneet. San Diegon Supecrossissa törmäsimme ”veljekset Mannisiin” ja heidän porukassaan olleeseen Erno Aroon.
Glen Helenin päärata on niin hurja, että sen pystysuorat mäet suorastaan vähän pelottavat minua. Erityisesti pari alamäkeä on minulle vaikeita. Ajoin ensimmäisen 30 minuutin erän pääradalla ja seuraavat kolme erää kakkosradalla, jonka mäet eivät ole yhtä hurjia. Päärata on melko pehmeää soraa. Kakkosrata oli nyt kovalla ja liukkaalla savipinnalla. Ratoja oli muutettu siitä, kun kävimme edellisen kerran ajamassa kaksi viikko aiemmin. Silloin kaaduin ja sen verran sattui, että niitä vaivoja poden vieläkin. Ehkä siitä kaatumisesta ja kipeästä reidestä on jäänyt huono maku koko radasta.
Glen Helenin pääradalla oli tänään jaettu ajot siten, että moottoripyörät ajoivat vuorotellen mönkäreiden kanssa puolen tunnin eriä. Iltapäivällä kaikki saivat mennä yhtä aikaa radalle. Nelipyöräiset vetivät rataa ympäri kovaa kyytiä. Erityisesti ihmetytti niiden hurja vauhti radan uudella röykkysuoralla. Amerikoissa on paljon enemmän toista sukupuolta olevia crossareita ja naisia oli myös nelipyöräisten puikoissa.
Iltapäivällä sattui radan mäkiosuudella paha loukkaantuminen. Rata suljettiin pitkäksi aikaa . Paikalle tuli pelastusauto ja ambulanssi. Loukkaantunut oli hankalassa paikassa ylhäällä vuorella ja korkeiden mäkien välissä.
JOONAS KERTOO:
Ajo kulki tänään tosi hyvin. Rata oli tosi hyvä, tykkäsin siitä kovasti. Pikkurilliin sattui kipeästi Toivottavasti se ei ole murtunut. Tangosta ei voinut pitää enää kiinni, sen jälkeen kun pikkusormi osui ratamerkkinä olleeseen tynnyriin sisämutkassa.
Tapasin radalla Jussi Vehviläisen ja vaihdoimme muutaman sanan kuulumisia. Ennen sormivammaa ehdin ajaa kaksi puolen tunnin erää.
